torstai 13. syyskuuta 2012

Ja sillä sipuli!

Parisen viikkoa sitten keräsin sipulisatoni talteen. Sato ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin mukavampi on aina käyttää oman maan satoa, niin pitkään kuin se kulloinkin riittää. 

Olin todella iloisesti yllättynyt toukokuussa, kun löysin puutarhaliikkeestä istukaspussin, jossa oli neljää eri sipulilajia. Sellaista olinkin aina kaivannut! Koska ryytimaani on melko pieni ei sinne kovin montaa lajia mahtuisi, jos kaikkia pitäisi ostaa oma pussillisensa. Mutta nyt tänä vuonna siis pääsemme maistamaan eri sipulilajeja omasta maasta.

Jo muinaiset egyptiläiset pitivät sipulia iankaikkisen elämän symbolina sen pyöreän muodon ja samankeskeisten renkaiden vuoksi. Eivätkä egyptiläiset suotta  yhdistäneet sipulia pitkään elämään, koska sipulit sisältävät paljon antioksidatiivisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat suotuisasti terveyteemme.

Sipulit sisältävät runsaasti erittäin tehokkaana pidettyä antioksidanttia kversetiiniä. Kversetiini estää monien bakteerien ja virusten kasvua. Lisäksi sillä oletetaan olevan allergiareaktioita ehkäisevä vaikutus. Kversetiinien oletetaan ehkäisevän syöviltä sekä vaikuttavan sydämeen ja verisuoniin niiden tauteja ehkäisevästi.  

Kversetiinin lisäksi sipulit ovat hyviä C-vitamiinin ja pyridoksiinin (B6-vitamiinin) sekä kaliumin ja magnesiumin lähde. Joidenkin tutkimusten mukaan sipulien käyttö on pienentänyt riskiä sairastua osteoporoosiin naisilla, joilla on korkea osteoporoosiriski.

Sipulit sopivat sellaisenaan salaatteihin ja lähes jokaiseen ruokaan käytettäväksi makua antamaan. Sipulit kestävät hyvin käsittelyn ja eikä se ole onneksi pahitteeksi sipulin terveysvaikutuksillekaan. Kokeile vaikka kuullottaa kerralla monta pilkottua sipulia. Laita kuullotettu sipuli jääkaappiin ja näin sinulla on moneksi päivää sipulisilppua valmiina käytettäviksi eri ruokiin!